Personal trainer

Personal trainer Pirpa Takki on ollut intohimoinen liikkuja lapsesta asti. Vuosina 1997-2004 Pirpa juoksi Suomen yleisurheilumaajoukkueessa, ja ansiolistalta löytyy mm. neljä Kalevan kisojen hopeamitalia. Tällä hetkellä Pirpa opiskelee fysioterapeutiksi sekä toimii personal trainerin töidensä ohella mm. yleisurheilun SM-tason valmentajana sekä Suomen Urheiluliiton naisurheilijoiden mentorina. Ehtiväisen naisen arkea vauhdittavat lisäksi kolme pientä lasta. Kysyimme liikunnan ja terveellisten elämäntapojen ammattilaiselta, kuinka sovittaa arki ja oman hyvinvoinnin vaaliminen samaan yhtälöön.

Perheestäni ja itsestäni huolehtiminen alkaa monipuolisesta, puhtaasta ravinnosta sekä säännöllisestä ruokailurytmistä. Pienillä valinnoilla voin vaikuttaa paljon perheeni hyvinvointiin. Valitsemalla esimerkiksi vaalean leivän sijasta täysjyväruisleivän varmistan kuidun ja tärkeiden ravintoaineiden saantia. Kiireisimpiä päiviäni helpotan pienellä vaivannäöllä edellisenä iltana, ja pakkaan eväät matkaan mukaan. Kotona ollessani varmistan säännöllisen ruokailurytmin syömällä aina lasteni kanssa. Aterian koostan perinteistä lautasmallia mukaillen, myös lapsilleni. SuomiVitan tuotteita käytämme koko perhe ympäri vuoden. Maitohappobakteerit auttavat pitämään lapsillekin niin yleiset vatsataudit ja flunssat loitolla.

Säännöllisyys on tärkeää myös liikunnassa. Aktiiviurani aikana rankkoja treenejä oli 6-12 kertaa viikossa, mutta lasten syntymän ja kilpailemisen lopettamisen myötä on liikuntaan käytettävä aika luonnollisesti vähentynyt. Suurimman osan omasta liikkumisestani sisällytän arjen sekaan. Pyöräilen lähikauppaan autoilun sijaan, kuljen portaita hissin sijaan, kävelen sen sijaan, että nousisin bussiin, ja niin edelleen. Lasten kanssa vietän paljon aikaa ulkona leikkien ja pelaillen, mistä saamme samalla koko perhe hyvän annoksen liikuntaa ja raitista ulkoilmaa päivittäin. Kun varusteet on oikeat, ulkoilla voi säällä kuin säällä! Arkiliikunnan lisäksi hoidan lihaskuntoani pilates-harjoitteiden avulla.

Omassa hyvinvoinnissani tärkeässä roolissa on myös riittävä lepo. Itselleni sopivan unirytmin olen löytänyt vuosien saatossa kokemuksen kautta, ja pyrin parhaani mukaan pitämään siitä kiinni myös viikonloppuisin. Kun pidän huolta itsestäni ja unen laatu on kunnossa, alle 8 tunnin yöunet riittävät minulle hyvin. Perheen ja ystävien parissa vietetyt hetket auttavat omalta osaltaan jaksamaan arjen kiireissä, ja pitävät huolen henkisestä jaksamisestani.

Viestini lukijalle on, että omaa hyvinvointiaan voi lisätä pienilläkin muutoksilla ja parannuksilla, ilman että koko arkea pitäisi laittaa uusiksi. Toivotan terveyttä, hyvää oloa ja myötätuulta kaikille SuomiVitan asiakkaille!

– Pirpa

Takaisin ylös Takaisin ylös