Terveystietoa
Monipuolinen ja terveellinen ruokavalio, riittävä liikunta sekä terveet elämäntavat ovat hyvinvoinnin tärkeimpiä kulmakiviä. Aina emme kuitenkaan muista, ehdi tai pysty elämään kaikista terveellisimmällä tavalla.
Onneksi myös pienillä hyvillä teoilla voi olla suuri merkitys oman hyvinvoinnin kannalta.
Olemme koonneet näille sivuille yleistä asiaa terveydestä sekä lisätietoa ravintolisistä osana aktiivisen ja terveen ihmisen jokapäiväistä elämää.
Lisätietoja ravintolisistä
Jo pitkään on tiedetty, että runsaasti kalaa syövät pysyvät muuta väestöä keskimääräistä terveempinä. Tutkijat ovat selvittäneet ilmiön syyksi kalan sisältämät terveelliset, pehmeät rasvat sekä erityisesti omega-3-rasvahapot.
Suositellaan jokapäiväiseen käyttöön.
Tutustu eri vitamiineihin ja niihin tehtäviin elimistössämme.
Elintärkeät mineraalit on saatava ravinnosta, sillä elimistö ei pysty tuottamaan niitä itse.
Aktiivinen ja terveellinen elämäntapa
Asiantuntijat suosittelevat ravintolisiä terveellisen ruokavalion ohelle.
Vanha tuttu lautasmalli pitää pintansa ravintoterapeuttien suosituksissa.
Jos liikunta huvittaa, hengästyttää ja hikoiluttaa, se tekee hyvää sydämelle.
Personal trainer Pirpa Takki on ollut intohimoinen liikkuja lapsesta asti.