Kaikki artikkelit / Yleinen

Itä-Suomen yliopistossa toteutetuissa tutkimuksissa havaittiin, että D-vitamiinilisän vaikutukset elimistön D-vitamiinitasoihin ovat hyvin yksilöllisiä. Tutkijat arvioivat, että noin joka neljännen elimistön D-vitamiinivaste on erityisen matala, mikä tarkoittaa sitä, että optimaalisen D-vitamiinitason saavuttamiseksi tarvitaan tavallista suurempi määrä D-vitamiinia.

Masennus on suomalaisten keskuudessa laaja ongelma. Joka viides suomalainen sairastuu masennukseen elämänsä aikana ja 1,5 miljoonaa suomalaista käyttää mielialalääkkeitä. Jos haluat ennaltaehkäistä ja hoitaa masennusta myös ravintolisien avulla, niin olen koonnut tähän tärkeimmät ravintolisät mielesi avuksi.

Olin alkuvuodesta leikkauksessa, josta palautuminen ei sujunut ihan ilman komplikaatioita ja sain jälkiseurauksena tulehduksen vatsan seudulle. Tulehdusta hoidettiin kahdella eri antibiootilla, jota söin 9 tablettia päivässä! Bakteerikannan takaisin rakentaminen voi kestää jopa parikin vuotta. Suoliston bakteerit vaikuttavat suoraan meidän aivoihimme mm. mielialaan, ahdistuneisuuteen, tunnetiloihin, muistiin, oppimiseen, vastustuskykyyn, ruokahaluun ja kylläisyyteen.