D-vitamiini Monivitamiini + Maitohappobakteeri Omega-3 Yleinen

Hoida kaamosväsymyksen oireita

16.11.2017,
Essi Määttä

Kaamosväsymys on vuoden aikaan ja pimeyteen liittyvä vaiva ja siihen voi liittyä myös kaamosmasennusta. Kaamos voi aiheuttaa osalla erilaisia oireita, joista tyypillisemmät ovat unisuus, ruokahalun kasvu, painonnousu ja mielialan lasku.

Melatoniin, serotoniinin ja perimän sopeutuminen pimeään vuoden aikaan katsotaan olevan yhteydessä kaamosväsymykseen ja –masennukseen. Monet ihmiset voivat kokea muutoksia mielialassa sekä käyttäytymisessä pimeän aikaan, mutta ne eivät haittaa normaalia elämää. Joillekin kaamos tuo esille toistuvasti joka vuosi koviakin psyykkisiä ja fyysisiä oireita, jotka haittaavat joka päiväistä elämistä.

Tässä erilaisia kaamoksen aiheuttamia oireita:

  • unisuus
  • ruokahalun kasvu
  • hiilihydraattien himo
  • unen huono laatu
  • painonnousu
  • voimattomuus
  • surullisuus ja ahdistuneisuus
  • mielialan lasku

Kaamosoireita pystyt helpottamaan itse muun muassa kirkasvalohoidon, ravitsemuksen sekä liikunnan avulla.

Kirkasvalohoito

Kirkasvalohoito on osoitettu tehokkaaksi hoitomuodoksi kaamosoireiden hoitamisessa. Nykytietämyksen mukaan valohoito perustuu siihen, että melatooni-hormonin määrä vähenee elimistössä ja valo käynnistää kortisolin ja serotoniinin tuotannon. Tämän takia valohoitoa pitäisi siis nauttia aamuisin klo 5.30-9.00 välillä ja 30-60 minuuttia kerrallaan silmät auki.

Valohoidon vaikutukset pitäisi näkyä jo viikon sisällä ja sitä olisi hyvä jatkaa aina helmikuulle saakka, ainakin viisi kertaa viikossa. 75% väestöstä saa apua valohoidosta.

Kirkasvalolamppuja saa hankittua useasta eri marketeista.

Ravinto

Pimeyden saapuessa tulee suurempi tarve syödä hiilihydraattipitoisia ruokia ja tämä voi esiintyä iltapäivä- ja iltapainotteisesti. Tämä voi tarkoittaa sitä, että leipää, pastaa, riisiä, pizzaa ja makeisia tekee enemmän mieli. Terveellinen ruokavalio auttaa kuitenkin jaksamaan, toisin kuin liiallinen sokerin popsiminen, joka osaltaan väsyttää vain enemmän.

Pidä siis huoli, että syöt säännöllisesti, terveellisesti, kasviksia vähintään 500 grammaa päivässä sekä hyviä rasvoja ja keskity siihen, että saat laadukkaita proteiineja, jotka auttavat serotoniinin muodostuksessa kehossa. Syö siis herkkuja vain harkitusti ja kun syöt niin nauti hetkestä.

Ota avuksi D-vitamiini ja Omega-3:nen

D-vitamiini ehkäisee ja lievittää kaamosoireita ja masennusta sekä saa aivot toimimaan paremmin. D-vitamiinia saat luonnollisesti auringon valosta, mutta pimeän aikaan on hyvinkin suositeltavaa ottaa D-vitamiini purkista.

Omega-3 on omiaan myös masennuksen hoidossa ja sitä suositellaankin käytettäväksi masennuksen hoidon tukena. 1g päivässä omega 3:sta on todettu lievittävän masennuksen oireita.

B-ryhmän vitamiinit sekä C-vitamini auttavat ehkäisemään väsymystä ja uupumusta. 

Liike on lääke

Monesti pimeys vetää meidät sohvalle lämpimän peiton alle ja sieltä ylös nouseminen liikkumaan voi olla kovan työn takana. Liikunta kuitenkin piristää ja varsinkin jos tähän yhdistää vielä ystävien näkemisen ja yhdessä liikkumisen.  Sovitut treffit ystävän kanssa saavat sinut helpommin sohvalta ylös. Sosiaalisuus ja liikunta on tutkimuksissa todettu auttavan masennuksen oireisiin.

Parhaimmat vaikutukset kaamosoireisiin on todettu saatavan liikunnasta, etenkin jos pystyt liikkumaan valoisaan aikaan ulkoillen ja vieläpä metsässä. Liiku siellä missä on valoisaa, esimerkiksi uimahallissa, liikuntahallissa ja kuntosalilla. Harrasta niitä lajeja, joista nautit. On turha mennä kuntosalille, jos sinne pitää mennä hampaat irvessä. Lihaskuntoa voi kehittää monella eri liikuntamuodolla.

Muista liikkua säännöllisesti.

 

Jos kaamosoireesi ovat todella kovia ja haittaavat merkittävästi arjessa elämistä, niin suosittelen ottamaan yhteyttä hoitavaan lääkäriisi.

 Iloista marraskuuta! 

<3: Essi

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Takaisin ylös Takaisin ylös