Yleinen

Hallitse stressiä! Osa 1/2

5.9.2017,
Essi Määttä

Varmasti kaikille meistä on tullut tutuksi, miltä stressi tuntuu kehossa tai mielessä. Leukapielet kiristyvät, hengitys muuttuu pinnalliseksi, iholle voi tulla finnejä tai ihottumaa, hermot kiristyvät, voi olla päänsärkyä tai niskakipua, olo voi tuntua levottomalta ja ahdistavalta sekä uni voi muuttua huonommaksi.

Monet meistä ovat voineet tuntea stressiä jo pitkään ja pitkittyessään stressaantuneesta olotilasta tulee normaali olotila. Lyhyt stressikokemus ei ole vaaraksi ja stressistä on myös apua monessa asiassa, mutta pitkäaikainen stressitila vie energiaa terveydeltämme.

Minkälaisia oireita stressi aiheuttaa?

Fyysiset oireet

  • kireät lihakset erityisesti niskassa, selässä, hartioissa ja kasvoissa
  • Sydämen tykytyksiä ja leposykkeen laskua tai nousua
  • Hengityksen vaikeutuminen ja pinnallinen hengittäminen-> paniikkikohtauksia
  • Stressin myötä koko ruuansulatuselimistö voi oireilla – stressaantunut voi kärsiä huonosta ruoansulatuksesta, refluksitaudista, ummetuksesta, pahoinvoinnista tai ripulista.
  • Yksi stressihormoni on kortisoli, jota keho tuottaa kroonisessa stressissä liikaa. Koska kortisoli sekoittaa aineenvaihduntaa, se voi myös lihottaa
  • Stressi voi vaikuttaa negatiivisesti myös ihon vointiin. Se altistaa ihon erilaisille ihottumille, aknelle ja psoriasikselle.
  • Erilaisia kiputiloja kehossa

Henkiset oireet

  • ahdistus, masennus
  • univaikeudet
  • Yleinen väsymys, saamattomuus, turhautuminen, vihamielisyys, ärtyneisyys, levottomuus, kärsimättömyys ja unohtelu

Erilaiset sairaudet, jotka voivat puhjeta pitkäkestoisen stressin takia

  • Astma, allergiat ja ihottumat
  • Hermostoperäiset ongelmat
  • Päänsärky ja migreeni
  • Aineenvaihduntaongelmat
  • seksuaaliset ongelmat
  • Hedelmättömyys

 

Mikä tuottaa meille stressiä?

On yksilöllistä mistä kaikesta koemme stressiä ja tähän vaikuttaa paljon se minkälaisten lasien läpi maailmaa katsoo, minkälaisia kokemuksia meillä on taustalla ja miten eri elämäntapahtumiin suhtautuu. Stressiä voi aiheuttaa myös voimakkaat tunnetilat, kuten pelko, viha, häpeä, jännitys, epävarmat työ-ja kotiolot, ihmissuhteet, sairaudet, taloudellinen turvattomuus ja suuret elämänmuutokset, liian paljon urheilua tai työtä. Tämän lisäksi epäterveelliset elämäntavat, tupakointi, alkoholi ja lääkeaineet voivat lisätä myös elimistön stressitilaa. On parempi hoitaa heti stressin oireita ja ennaltaehkäistä, kun taas kuntouttaa itseään uupumuksesta, joka on pidempi ketoinen prosessi.

Pitkittyneen stressin ja uupumuksen hoidossa ei auta enää kuin pitkäkestoinen lepo ja omien ajattelutapojen kartoittaminen sekä muuttaminen. Tietenkin ravinnosta, lisäravinteista, liikunnasta, rentoutumisharjoituksista, hieronnasta ja luonnosta on apua.

Minkälaisia apukeinoja voisi arjessa käyttää stressin hoidossa?

Seuraavassa blogitekstissä perehdytään tarkemmin miten ravinnosta, luonnosta, liikunnasta ja erilaisista rentoutumisharjoituksista on apua stressiin. Tässä pieni hengitysharjoitus, josta voi olla sinulle apua.

Hengittäminen

Hengitysharjoitukset ja syvään hengittäminen voivat auttaa vähentämään jännitystä ja lieventämään stressiä. Lisähappi vilkastuttaa parasympaattista hermostoa, mikä saa sydämen sykkeen hidastumaan ja hengityksen rauhoittumaan. Stressi tekee hengityksestä pinnallista ja tiheää sekä kiihdyttää sympaattista hermostoa, joka lisää taas stressin kokemusta.


 

Yksinkertainen hengitysharjoitus

  1. Ota hyvä asento tuolilla istuen
  2. Sulje silmät ja hengitä hitaasti nenän kautta sisään (laske noin neljään)
  3. ja nenän kautta hitaasti ulos
  4. Jatka noin 5-10 minuuttia ja tunnet eron kehosi rytmissä

 

Seuraavassa osassa “Hallitse stressiä 2/2” pääset lukemaan miten hallitset stressiä ravinnon, liikunnan sekä luonnon avulla. Joten jäähän kuulolle. 🙂

<3: Essi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Takaisin ylös Takaisin ylös