Foolihappo
Merkittävä osa suomalaisväestöstä ei saa ravinnosta tarpeeksi foolihappoa. Tästä syystä suomalaisille suositellaan kasvisten lisäämistä ruokavalioon, etenkin raskauden aikana ja raskautta suunniteltaessa.
Foolihapon aktiivisella muodolla on tärkeä rooli DNA-synteesissä ja verisolujen muodostumisella.
Saanti ruuasta
Foolihappoa on luonnostaan runsaasti tuoreissa kasviksissa ja hedelmissä. Happi, lämpö ja valo kuitenkin tuhoavat foolihappoa hyvin nopeasti; Jopa 70 prosenttia tuoreiden vihannesten foolihaposta häviää huoneenlämmössä kolmen päivän kuluessa. Tästä syystä esimerkiksi pakastekasviksissa voi olla runsaammin foolihappoa kuin tuoreissa vihanneksissa. Saantia heikentää myös foolihapon tuhoutuminen auringon UV-säteilyn, kuumuuden ja säilömisen vaikutuksesta. Tästä syystä suuri osa suomalaisista saa ruokavaliostaan liian vähän kyseistä elintärkeätä hivenainetta, joten ravintolisän käytölle voi olla hyvät perusteet.
Tarve kasvaa raskausaikana
Raskaana oleville suositellaan foolihappoa sisältäviä ravintolisiä. Raskauden aikana tarve jopa tuplaantuu. Riittävään saantiin tulee kiinnittää jo ennen raskautta, raskautta suunniteltaessa. Riittävästä saannista on helpoin varmistua laadukkaan ravintolisän avulla.
Liikasaanti on epätodennäköistä
Liikasaannin rajaa ei olla pystytty määrittelemään, sillä foolihapon suurillakaan päiväannoksilla ei ole ilmennyt terveyshaittoja.
SuomiVita monivitamiini
SuomiVitan monivitamiini sisältää foolihappoa 200 µg, joka vastaa 100 % päivittäisen saannin vertailuarvosta.
Tutustu ja tilaa!
» SuomiVita Monivitamiini + Maitohappobakteeri