Kohdussa kasvava sikiö saa kaiken tarvitsemansa ravinnon äidiltään. Vauvan rakennusaineeksi käytetään siis juuri niitä ruokia, joita odottava äiti syö. Tämän takia on hyvä olla tarkka, että ruokavalio on terveellinen ja monipuolinen.
Täällä allekirjoittanut on menossa omassa raskaudessa jo viimeisellä kolmanneksella. Itsekin ajattelin heti plussatestin tehtyäni, että alan vielä entistäkin enemmän kiinnittää huomiota siihen, mitä syön. Mutta toisin kävi! Aloin heti samana iltana oksentamaan. Olen juonut varmaankin jo 8 vuotta joka aamu smoothien, mutta aika pian raskauden edetessä en oikeastaan pystynyt syömään mitään terveellistä, jota olin aikaisemmin syönyt. Jossain vaiheessa ajattelin vain kuvittelevani, etten pysty juomaan smoothieta ja pakotin itseni sitä juomaan. Tuloksena oli se, että oksensin kaiken ulos.
Ensimmäiset kolme kuukautta meni siis siihen, että oksensin melkeinpä päivittäin ja olin hyvin huonovointinen. Joten tavoitteesta ”syön mahdollisimman terveellisesti” tuli, että ”syön vain sitä, mikä pysyy sisällä.” Ruokavalioni koostui suuremmaksi osaksi leivästä, puurosta, mandariineista ja joka päivä vaihtuvasta lounaasta ja päivällisestä. Yleensä en pystynyt syömään uudestaan samaa lounasta tai päivällistä, jota olin viimeksi syönyt, sillä olin edellisen kerran oksentanut sitä.
Sikiö tarvitsee vitamiineja, hivenaineita ja hyviä rasvahappoja
Jokainen äiti tarvitsee kuitenkin myös lisäravinteita. Raskauden myötä suositellaan ainakin D-vitamiinia sekä foolihappoa käytettäväksi joka päivä. D-vitamiini toimii yhdessä kalsiumin kanssa mm. luustoa vahvistaen. Foolihapolla on raskauden aikana erityisen tärkeä tehtävä estää sikiön hermostoputken sulkeutumishäiriön mahdollisuutta. Foolihapon nauttiminen olisi hyvä aloittaa jo ainakin 2 kk ennen raskautta, jo raskautta suunniteltaessa, ja jatkaa aina viikolle 12 saakka.
Olen käyttänyt myös ihan alusta asti monivitamiinia turvaamaan ravinteiden saamisen sekä maitohappobakteereita, joka voi auttaa myös sikiötä rakentamaan hyvää bakteerikantaa suolistoonsa. Varmaankin johtuen kovasta oksentamisesta hemoglobiinini oli alkuun matala 112 g/l, joten otin myös raskausviikolla 12 käyttööni rautalisän. Nyt hemoglobiini on saatu nousemaan rautalisän avulla 129 g/l vaikka tässä vaiheessa yleensä monen raskaana olevan hemoglobiini luonnollisesti raskauden edetessä tippuu.
Omega-3:sta olen syönyt myös ihan raskauden alusta saakka tukemaan sikiön aivojen, silmien ja näön normaalia kehitystä. Mutta meinasin lopettaa sen käytön nyt, koska laskettuun aikaan on enää jäljellä 8 viikkoa. Leikkaukseen mentäessäkin suositellaan lopettamaan omega-3-kapseleiden käyttö viimeistää kuukautta aikaisemmin operaatiota suurentuneen verenvuototaipumuksen vuoksi.
Onneksi nyt voin hyvin ja olen jo monta kuukautta päässyt nauttimaan raskauden ajan normaalista, terveellisestä ruokavaliosta. On taas ilo syödä joka aamu smoothieta eikä oksenteluakaan ole tarvinnut enää pitkään aikaan harrastaa. Ainut oikeastaan raskaudenaikainen himoni on ollut puolukat, karpalot, puna- ja mustaviinimarjat sekä minttulaku, jota ei tietenkään saa syödä raskaussuositusten ohjeiden mukaan.
Mitä ruoka-aineita ei suositella syömään raskauden aikana? (lähde: Evira)
Raskausaikana kannattaakin keskittyä siihen, että syö mahdollisimman monipuolisesti ja terveellisesti. Vaikka monet sanovat, että raskaana syödään kahden edestä, ei tämä tarkoita, että herkkuja voi tai kannattaa kiskoa entistä enemmän. Raskauden aikana energian tarpeen kasvu on vain alkuraskaudesta 50-100kcal ja loppuraskaudessa 200-400kcal /vrk.
Tässä Eviran listaus ruuista, jota ei suositella syömään raskaana ollessa:
- Haukea vältetään kokonaan raskauden aikana ja imettäessä (korkea elohopeapitoisuus)
- Raa’at, tyhjiö- ja suojakaasupakatut tai itse valmistetut graavisuolatut ja kylmäsavustetut kalatuotteet sekä mädit ja niitä sisältävät ruoat kuten pateet ja sushit (listeriä riski)
- Maksaruokia (jauhemaksa- ja maksapihvi, maksakastike, maksalaatikko) vältetään koko raskauden ajan. Maksamakkaraa ja -pasteijaa voi syödä enintään 200 g viikossa ja enintään 100 g yhdellä aterialla. Jos maksamakkaran tai -pasteijan käyttö on päivittäistä, sitä tulisi käyttää enintään 30 g (= 2 rkl = 2 viipaletta) vuorokaudessa.
- Vältettävä kaikkia sellaisia lihatuotteita, joita ei ole missään vaiheessa kuumennettu. Myös kokoliharuoat (pihvit, paisti) on kypsennettävä läpikypsäksi. (toksoplasmariski)
- Pastöroimattomasta maidosta valmistetut juustot sekä pastöroidusta maidosta valmistetut pehmeät juustot. Ei suositella kuumentamattomina listeriariskin vuoksi. Listeriabakteeri tuhoutuu yli 70 asteen kuumennuksessa, mutta ei pakastettaessa eikä suolattaessa. Kaikkia juustoja voi käyttää kuplivan kuumiksi kuumennettuina
- Pakastekasvikset ja valmisruuat sekä ulkomaiset marjat kunnolla kuumentamattomana (listeriariski)
- Korvasieni
- Kahvi ja muut kofeiinituotteet. Turvallisen kofeiinin saannin raja kaikista lähteistä on – raskaana oleville 200 mg/päivä. 200 mg kofeiinia saa noin 3 dl:sta (= noin kaksi kahvikupillista) tavallista suodatin- kahvia tai 1,5 dl:sta espressoa.
- Alkoholia sisältävät juomat (oluet, siiderit, viinit ja väkevät alkoholijuomat)
- Lakritsi- ja salmiakkimakeisia ei nykyään suositella ollenkaan sikiön kehityshäiriöiden, turvotuksen ja korkea verenpaineen vuoksi
- Öljykasvien siemenet (pellavan-, chian-, kurpitsan-, hampun-, auringonkukansiemenet sisältävät mahdollisesti raskasmetalleja). Pienet määrät ei kuitenkaan haitaksi esim. leivässä.
- Inkivääri ja inkiväärivalmisteiden käyttöä ei suositella
- Merilevävalmisteet (korkea jodipitoisuus)
Aurinkoista kevättä ja onnellista odotusta myös muille hautoville! 😊
-Essi
